Infra Ry:n artikkelin mukaan talotekniikka-alan suhdannekatsaus antaa ensimmäisiä orastavia merkkejä siitä, että rakennusala saattaa olla kääntymässä kohti varovaista elpymistä.
Vaikka haastavat – ja osittain synkätkin – ajat ovat vielä läsnä, erityisesti korjausrakentamisen puolella on nähtävissä positiivisia signaaleja. Näkymä asuntojen korjausrakentamisen kasvusta on kääntynyt saldolukujen perusteella positiiviseksi ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.
Julkisten tilojen korjaaminen sakkaa kuitenkin edelleen. Kuntien rakennuskanta on merkittävässä roolissa sekä energiankulutuksen että ympäristövaikutusten näkökulmasta.
Kunnilla on omassa taseessaan huomattava määrä rakennuksia: kouluja, päiväkoteja, terveyskeskuksia ja muita julkisia tiloja, joita kuntalaiset käyttävät päivittäin. Huolestuttavaa on, että monissa tapauksissa kunnilla ei ole riittävää tietoa esimerkiksi siitä, missä kunnossa näiden rakennusten talotekniikka on.