Asiakaslähtöistä rahoituspalvelua – maalaisjärjellä höystettynä
Aari Rahoitus Oy on pelkästään raskaan kaluston rahoittamiseen keskittynyt suomalainen palveluyhtiö – keskittymällä raskaaseen kalustoon ja niitä töissään käyttäviin yrityksiin, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parempaa ja asiantuntevampaa palvelua.
Meillä aarilaisilla on alalta yhteensä kymmenien vuosien kokemus. Meidän kanssamme voit jättää ”rautalangan” verstaalle ja pääset suoraan asiaan.
Tunnemme koneyrittäjyyden erityisvaatimukset ja ymmärrämme hyvin myös mitä haasteita siihen liittyy. Soita tai laita viestiä, niin päästään yhdessä suunnittelemaan yrityksesi investointeja.
Numerot, kuten tilinpäätöstiedot, eivät kerro yrityksestä kuin yhden näkökulman. Sekin voi olla vääristynyt, jos yritys toimii alalla, jossa on suurta kausivaihtelua ja tilikausi katkeaa ns. väärään aikaan. Tällaisia ovat esimerkiksi maarakennusyritykset, joiden tärkein sesonki on kesällä.
Me kuitenkin aina keskustelemme yrittäjän kanssa yrityksen vahvuuksista, jolloin yrityksestä muodostuu hyvin erilainen kuva kuin mitä numeroista voisi nopeasti päätellä.
Myönteisen rahoituspäätöksen saamiseen vaikuttavia asioita:
Kirjaamme tämänkaltaiset asiat ylös rahoitushakemukseen ja liitämme ne numeroihin, jolloin luottopäättäjä saa huomattavasti paremman kuvan yrityksen toiminnasta. Tällöin mahdollisuudet myönteiseen luottopäätökseen paranevat.